Sisäilma vaikuttaa hyvinvointiimme enemmän kuin osaamme edes ajatella – erityisesti silloin, kun kaikki on kunnossa.
Toisaalta epämääräistä oireilua voi olla vaikea yhdistää sisäilmaongelmiin. Väsymykseen, päänsärkyyn, kurkkukipuun ja muihin vaivoihin on lukemattomia syitä, joilla ei ole mitään tekemistä hengittämämme ilman kanssa.
Miten siis tunnistaa oireita aiheuttavat sisäilmaongelmat ja ennen kaikkea: miten ne voi ratkaista?
Miten huonon sisäilman voi tunnistaa?
Sisäilmaoireet ovat kehon tapa viestiä, että hengitysilma ei ole niin puhdasta kuin sen pitäisi olla.
Yleisimpiä oireita ovat hengitysteiden ärsytys, toistuvat flunssat, ihon kutina ja väsymys. Jos oireilu on yhdistettävissä tiettyihin paikkoihin tai jopa yksittäisiin huoneisiin, kuten työpaikkaan tai makuuhuoneeseen, kyse on luultavasti sisäilmaongelmasta.
Ilman epäpuhtaudet ovat usein näkymättömiä ja hajuttomia, joten ongelmaa ei välttämättä huomaa ennen kuin terveysoireet alkavat häiritä arkea. Sisäilmaan liittyvät ongelmat eivät myöskään välttämättä aiheuta välittömiä oireita, mikä vaikeuttaa tilanteen tunnistamista entisestään.
Tietyt merkit viittaavat kuitenkin vahvasti sisäilman ongelmiin. Jos seuraavat ilmiöt kuulostavat tutuilta, sisäilman laatua on syytä selvittää tarkemmin:
- Ummehtunut tai tunkkainen haju asunnossa – epämääräinen haju tai raskaalta tuntuva ilma voivat viitata huonoon ilmanvaihtoon.
- Ikkunoiden huurtuminen sisältäpäin – jos ikkunoihin kertyy kosteutta sisäpuolelle etenkin talvella, sisäilma on todennäköisesti liian kosteaa. Tämä voi pitkällä aikavälillä johtaa rakenteiden kosteusvaurioihin.
- Takka ei syty tai se puskee savut sisälle.
- Tunkkaisuuden lisääntyminen yöllä tai aamuisin – jos ilma tuntuu erityisen raskaalta aamulla, huoneessa voi olla liikaa hiilidioksidia yön aikana heikentyneen ilmankierron takia.
- Vedon tunne ilman selkeää syytä – vedon tunne talvella voi kertoa siitä, että korvausilmaa tulee hallitsemattomasti rakenteiden läpi.
- Hajujen jääminen ilmaan pitkäksi aikaa – jos esimerkiksi ruoanlaiton tai pesuaineiden hajut pysyvät sisäilmassa tunteja tai jopa päiviä, ilmanvaihto ei toimi tehokkaasti.
- Kodin pölyisyys ja likaantuminen nopeasti – pintojen pölyyntyminen tavallista nopeammin voi johtua siitä, että ilma kiertää huonosti.
- Asunnon tuulettamatta jättäminen aiheuttaa tunkkaisuutta – tämä voi olla merkki siitä, että ilmanvaihdon teho on hiipumassa. Liiallinen tuulettaminen voi myös kuljettaa siitepölyä sisälle.
Mistä huono sisäilma johtuu?
Sisäilmaongelmien yleisiä syitä ovat
- puutteellinen ilmanvaihto
- rakenteiden kosteusvauriot
- kemialliset epäpuhtaudet
- ulkoilman epäpuhtauksien kertyminen sisätiloihin.
Monissa vanhoissa rakennuksissa ilmanvaihtoa ei ole suunniteltu nykyvaatimusten mukaisesti, mikä voi johtaa riittämättömään ilmankiertoon ja tunkkaiseen sisäilmaan.
Erityisesti 80-luvulla ja sitä ennen rakennetuissa taloissa ilmanvaihtoa ei välttämättä ole päivitetty, ja korvausilman saanti voi olla puutteellista. Tämä voi aiheuttaa alipainetta, jolloin ilma alkaa virrata hallitsemattomasti rakenteiden läpi, mikä puolestaan tuo mukanaan monenlaisia epäpuhtauksia sisälle.
Lisäksi lämpötilan ja sisäilman kosteuden vaihtelut vaikuttavat sisäilman laatuun. Talvella huoneilma voi kuivua liikaa, kun taas kesällä korkea sisäilman kosteus voi edistää mikrobien kasvua. Riittämätön ilmanvaihto ja korkea ilmankosteus luovat otollisen kasvualustan homeelle, mikä voi pahentaa sisäilmaoireita entisestään.
Yleiset sisäilmaongelmat ja niihin liittyvät oireet
Sisäilmaongelmat kertovat usein siitä, että ilma on
- liian kuivaa
- liian kosteaa
- tunkkaista
- epäpuhdasta.
Nämä puolestaan aiheuttavat tyypillisesti tietynlaisia oireita.
1. Kuivan sisäilman aiheuttamat oireet
Kuiva sisäilma on suomalaiskotien vitsaus erityisesti talviaikaan. Talvisin lämmitys kuivattaa ilmaa, jolloin ilman suhteellinen kosteus voi laskea hyvinkin alhaiseksi.
Liian kuiva sisäilma ei välttämättä tunnu heti ongelmalta, mutta se voi rasittaa elimistöä ajan myötä. Erityisesti limakalvot ovat herkkiä kuivuudelle, mikä näkyy nopeasti esimerkiksi seuraavanalaisina oireina:
- nenän kuivuminen ja tukkoisuus
- silmien ärsytys ja kuivuminen
- kurkun karheus ja yskä
- ihon kuivuminen.
Kuiva sisäilma ja nenän tukkoisuus
Kuiva ilma kuivattaa nenän limakalvoja, joiden tehtävänä on suodattaa hengitysilmaa ja suojata elimistöä epäpuhtauksilta. Kuivien limakalvojen seurauksena
- nenä voi tuntua tukkoiselta ilman flunssaa
- hengitys voi muuttua epämiellyttäväksi
- nenä voi ärtyä ja jopa vuotaa verta.
Kuiva sisäilma ja silmäoireet
Silmät reagoivat herkästi kuivaan ilmaan, koska niiden pinta tarvitsee jatkuvaa kosteutta. Kuiva sisäilma voi aiheuttaa
- kirvelyä ja kutinaa
- roskan tunnetta silmissä
- näön hetkellistä sumentumista
- tarvetta räpytellä tai kostuttaa silmiä jatkuvasti.
Erityisesti näyttöpäätetyössä oireet voivat korostua, kun silmät rasittuvat muutenkin.
Kuiva sisäilma ja kurkun karheus tai yskä
Kun hengitysilma on kuivaa, myös kurkun ja hengitysteiden limakalvot kuivuvat. Tämä voi tuntua
- karheutena kurkussa
- jatkuvana tarpeena selvittää kurkkua
- kuivana yskänä
- äänen käheytenä.
Oireet voivat muistuttaa lievää flunssaa, vaikka taustalla ei ole infektiota.
JÄRKIHINTAINEN ILMANVAIHTOREMONTTI
Fresh Air -ilmanvaihtoratkaisut eivät vaadi toimiakseen suurta ja kallista putkitettua ilmanvaihtoremonttia. Vaihtoehdoistamme löytyy juuri sinun kotiisi ja kukkarollesi sopiva ratkaisu. Tilaa maksuton kartoituskäynti ja laskemme sen pohjalta tarjouksen juuri sinun kodillesi sopivasta ilmanvaihtoremontista.
2. Liian kostea sisäilma ja oireet
Toinen ääripää on liian kostea sisäilma. Liiallinen kosteus ei välttämättä tunnu yhtä selvästi kuin kuivuus, mutta sen vaikutukset voivat olla merkittäviä.
Kosteus luo otolliset olosuhteet mikrobeille, kuten homeille ja bakteereille. Lisäksi kostea ilma voi tuntua raskaalta hengittää.
Tyypillisiä liian kostean sisäilman oireita ovat
- hengitysteiden ärsytys
- yskä ja limaisuus
- tukkoisuus
- ihon oireet.
Kosteus ja hengitystieoireet
Mikrobien ja muiden epäpuhtauksien lisääntyminen voi kuormittaa hengitysteitä ja aiheuttaa
- pitkittynyttä yskää
- hengityksen raskautta
- liman muodostumista
- herkkyyttä erilaisille ärsykkeille.
Oireet voivat pahentua, jos altistus jatkuu pitkään.
Kosteus ja ihon oireet
Iholle huono sisäilma voi aiheuttaa
- ihottumaa
- kutinaa
- ihon ärtymistä
Iho reagoi herkästi ympäristön epäpuhtauksiin, ja pitkäaikainen altistus voi pahentaa oireita.
3. Tunkkainen sisäilma ja oireet
Tunkkainen sisäilma on monelle tuttu kokemus. Huoneessa on “raskas” olo, ilma ei tunnu raikkaalta ja oleskelu voi tuntua kuormittavalta.
Tunkkaisuus liittyy usein siihen, että ilma ei vaihdu riittävästi. Tällöin tilaan kertyy ilmanlaatua heikentäviä aineita, joita ei välttämättä näe tai haista selkeästi.
Tunkkainen sisäilma ja päänsärky tai väsymys
Tunkkainen ilma voi vaikuttaa suoraan vireystilaan ja aiheuttaa esimerkiksi
- päänsärkyä
- väsymystä
- keskittymiskyvyn heikkenemistä
- sumuista oloa.
4. Ilman epäpuhtaudet ja oireet
Sisäilman epäpuhtaudet voivat aiheuttaa yksittäisiä oireita, joita voi olla vaikea yhdistää mihinkään selkeään syyhyn.
Huono sisäilma ja silmäoireet
Silmien jatkuva ärtyminen tietyssä tilassa voi olla merkki huonosta sisäilmasta. Taustalla voi olla paitsi kuivuus myös pöly tai muut epäpuhtaudet. Tyypillisiä oireita ovat
- kirvely
- punoitus
- kuivuminen
- vetistäminen.
Huono sisäilma ja kurkkukipu
Huono sisäilma aiheuttaa usein kurkkukipua ilman muita flunssaan liittyviä oireita. Tämä voi ilmetä esimerkiksi
- kurkun kuivuutena
- kipuna nieltäessä
- jatkuvana ärsytyksenä.
Huono sisäilma ja ihottuma
Iho reagoi huonolaatuiseen sisäilmaan yllättävän voimakkaasti. Yleisiä oireita ovat
- punoitus
- kutina
- kuivuus
- ihottuma.
Kokemuksia sisäilmaoireista – näin SisäilmaCenter auttaa ratkaisemaan kodin sisäilmaongelmat
Moni asiakkaamme on kärsinyt pitkään epämääräisestä oireilusta, jonka taustalla on huonosta ilmanvaihdosta johtuva heikko sisäilma. Tilannetta voidaan arvioida tarkemmin maksuttomalla ilmanvaihtokartoituksella, joka tuo päivänvaloon ilmanvaihdon konkreettisia haasteita ja mahdollistaa niiden ratkaisemisen.
Yleinen haaste painovoimaisella ilmanvaihdolla toimivissa rintamamiestaloissa on riittämätön korvausilman saanti, mikä johtaa tunkkaiseen ja huonoon ilmanlaatuun sekä siitä seuraavaan oireiluun. Ongelmat ovat kuitenkin ratkaistavissa.
Fresh Air Beeta -ilmanvaihtojärjestelmä ratkaisi esimerkiksi erään asiakkaamme vanhan rintamamiestalon ilmanvaihdon keskeiset puutteet. Samalla asukkaat pääsivät eroon huonon sisäilman aiheuttamista oireista, kuten unettomuudesta ja iho-oireilusta.
Aiheuttaako huono sisäilma ikäviä oireita sinulle ja perheellesi? Tilaa maksuton ilmanvaihtokartoitus ja ota ensimmäinen askel kohti puhtaampaa kodin sisäilmaa!